Olen Annina, ammattitutkinnon suorittanut eläintenkouluttaja (Amiedu 2018) sekä eläintenhoitaja, kennel painotuksella (Kannus 2008-2012). Kouluttajana olen toiminut päätoimisesti yli kymmenen vuotta.
Koirissa minua kiinnostaa erityisesti niiden käyttäytyminen
ja oppiminen sekä koiran ja omistajan välinen suhde. Pidän tärkeänä koiran
kokonaisvaltaista hyvinvointia ja kohtaan jokaisen ihmis- ja koira-asiakkaan
yksilönä.
Pyrin koulutuksissani löytämään jokaiselle koiralle ja ohjaajalle
parhaimmat tavat oppimiseen, oli sitten kyse arjen taidoista tai
harrastuslajeista.
Koulutan tällä hetkellä lähinnä pentuja, arkitottelevaisuutta, doboa sekä näyttelyissä tarvittavia taitoja. Erityisenä kiinnostuksenkohteenani ovat koirien sujuva arkitottelevaisuus, hihnakäytös ja ohitukset.
Omia koiria minulla on ollut vuodesta -99 ja rodultaan ne
ovat edustaneet coton de tuléaria sekä valkoistapaimenkoiraa. Koirieni kanssa
olen harrastanut mm. tokoa (kilpailuoikeus voittajaluokassa), pk-hakua, doboa
sekä näyttelyitä (muotovalion arvo Suomessa ja Virossa).
Tällä hetkellä
minulla on kotonani valkoinenpaimenkoira narttu Zila. Zilalla oli pentuaikana
terveydellisiä haasteita, joten tavoitteellisen harrastamisen sijasta
keskitymme mukavaan arkielämään.
Omaa osaamistani päivitän erilaisilla kursseilla, luennoilla sekä koulutuksissa.
Nähdään tunneilla!